Kaupunkilehti Vartti jo 30 vuotta ihmisiä lähellä
Nuorekas Kaupunkilehti Vartti sykkii Kouvolan seudun elämää. Se kertoo, mikä on kuumin keskustelunaihe tai millaiset asiat ovat uutisen taustalla.
Vartin sivuilla avataan tarinoita vaikkapa siitä, kuinka pieni Virpi ja Toni lähtevät ensimmäiselle koulutaipaleelleen.
Kaupunkilehti Vartissa pääosassa ovatkin alueen ihmiset – heidän murheensa ja ilonaiheensa.
Kaupunkilehti ymmärtää myös ilmoittajan tarpeita ja yrittämisen arkea, sillä ennen Seiska nimellä kulkenut Vartti on aikanaan syntynyt pienen yrittäjän kovien ponnistelujen tuloksena.
Kaupunkilehti Seiskan perustaja Jyrki Lindberg tietää, että kaupunkilehden teko vaatii uhrauksia, pitkiä päiviä, seitsemänpäiväisiä työviikkoja, kesälomattomia vuosia ja muiden yrittäjien ongelmien ymmärtämistä. – Hänen työtään jatketaan Vartissa tänäkin päivänä yrittäjähengessä.

Kaupunkilehti Vartti ilmestyy keskiviikkoisin. Se on vahva loppuviikon kaupan vilkastuttaja.
Vartti Kouvolan ydinalueella 98 prosenttia lukijoista perehtyy Varttiin kotonaan – turvallisessa ja mukavassa ympäristössä. Vartin parissa viihdytään pitkään ja se säilyy käsissä.
Aluemediatutkimuksen (TSN Gallup) mukaan Vartti tavoittaa esimerkiksi Kouvolassa ja Kuusankoskella 80 prosenttia talouksista, jossa bruttotulot ovat 35 000 – 50 000 euroa, sekä 87 % yksityisyrittäjistä ja johtavista työntekijöistä.
Kotitalouksista lehti iskee parhaimmin alle 40-vuotiaisiin lapsiperheisiin, jossa lukijapeitto on peräti 88 prosenttia.

Menestyksemme perusta
Me Kaupunkilehti Vartin tekijät tiedämme, että jos asiakkaamme menestyvät, mekin menestymme. Tiedämme myös, millaista yrittäjän arki on. Me pyrimme osaltamme helpottamaan arkea antamalla uutta vauhtia kasvuhakuiseen liiketoimintaan.
Vartti löytää tiensä liki 50 000 talouteen Kouvolassa ja Iitissä.Säännöllinen jakelumme on alueen laajin.
– Autamme menestystarinoiden teossa.Hannu Helineva
Päätoimittaja